Evl.lut kirkon sivuilta löysin tekstin joka voisi olla lähes kokonaan minun kirjoittamani, yksityiskohtien erolla vaan.

"

Sitten tulee se hetki, että en enää malta, vaan katson kännykkäsi. Kyllä, siellä on viesti, jota en haluaisi lukea, mutta tietenkin luen. Enää en ihmettele, miten työsi on alkanut vaatia niin paljon aikaa ja miten vähän olet kiinnostunut siitä, mitä yhdessä voitaisiin tehdä.

Minulle se on tämän maailman loppu. Minulta katoavat tunnit ja päivät, ja kaikki tuntuu tapahtuvan jossakin toisessa maassa, toisten lakien alaisuudessa. Jos jotakin hyvää on, sekin kääntyy vastakohdakseen siinä pelossa, ettei mikään enää ole totta ja turvallista.

Miksi emme puhuneet aikaisemmin? Miksi et ottanut minua mukaan? Ja minä, miksi jäin aina odottamaan, että tulisit? Olisin voinut itse tehdä enemmän. Veikö uusi ihmeellinen elämäsi sinut sen tien, vai vieläkö jaksat toivoa muuta? Puhuttaisiin vielä. Katsottaisiin kumpaakaan syyttelemättä, miten tässä näin kävi ja mitä voisimme sille tehdä. Ei heitetä hukkaan sitä, mitä meillä vuosien varrelta kertyneenä on.

Anna sinä minulle anteeksi se, etten ole osannut olla odotustesi mukainen. Minä opettelen antamaan anteeksi sen, että rikoit luottamukseni.

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/12EB802A261B97ADC225704500398697?OpenDocument&lang=FI