Tiistai, puntarille vaikkei oikeastaan ollutkaan laihtumista odotettavissa.

117,5kg, kaikkien mahdollisten vessapoistojen jälkeen  (juu, tarkkaa on). Eipä tuo ole kuin vesilasillinen suuntaan tai toiseen, joten katsotaan että samassa ollaan.

Luin tuossa Marianne Käckon kirjan : Tapa minut, äiti! Käsittelee anoreksiaa äidin kirjoittamana..

Kun itse on varustettu täysin päinvastaisella toiminnolla, on niin vaikea käsittää anorektikon olotilaa. A. Miten voi olla syömättä B. Miten voi nähdä itsensä niin väärin C. Miten voi riuduttaa itsensä kuoliaaksi?

No, tavallaanhan tämä ylensyöminenkin jouduttaa kuolemaa, mutta mielestäni se on siinä määrin "normaalimpaa" että vuonna kivi ja kirves minunkaltaiseni olivat selviytyjiä. Se toimintamalli vaan ei enää sovi tähän aikaan..

Nämä geneettiset asiat on kyllä niin kovin kummallisia; mieheni, tuo laiha luikku ( no ei sentään, normaalipainoinen, tavallinen. Liikkuva.) kävi eilen taas kolesterolikokeissa, ja edelleen ja taas tulokset olivat niitä raja-arvoja. Hyvän ja pahan suhde huono, pahaa melkein liikaa..  Miestä hieman korpesi koska on edellisestä testistä kuitenkin jonninverran parantanut tapojaan ja saanut verenpaineensakin normaalin puolelle rajoilta. Sitten tämä liikkumaton läskipallero voi kehuskella normaaleilla arvoillaan... Siihen liittyen, se onnistui anoppikin vaihteeksi tölväisemään.. tuli selittämään jotain siitä että kahvi nostaa verenpainetta ja miksi se hänen kolesterolinsa oli taas noussut ja plaa plaa.. jakeli sitten sivussa kahvimääräkehotuksia. Minä totesin että minähän juon keskimäärin 5-7 mukillista kahvia päivässä ja arvot ovat kunnossa.. anoppi katsoi päästä jalkoihin ja puuskahti että No eipä uskoisi..  jep jep, mukava ja tahdikas ihminen. No, ainahan se arvostelee omien lapsiensa painot näiden tullessa käymään , ja yleensä ensimmäinen kommentti jostain ihmisestä selän takana on se miten se on lihonut.. jaahas, mites tämä tuohon anoppi-osastolle lipsahti..

Semmonen vuodatus tänään.